Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huovutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huovutus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Koulu,Kädentaitomessu ja Koti!

Tuli käytyä "ihmisten" ilmoilla pitkästä aikaa, eli Jyväskylän Paviljongissa Kädentaitajien sekä Antiikin messuilla ja näytteilleasettajia oli ihan liian paljon. Meikän pää sekos jokaisen askartelupuodin kohalla. Puhumattakaan niistä vanhoista kattiloista antiikin puolella. Onneks oli tyttö mukana pidättelemässä ja laittamassa ruotuun. "No niin äiti, riittää jo, eiköhän sulla niitä vanhoja kattiloita oo jo ihan tarpeeks" :)


Koulussa kokeiltiin pitsihuovutusta. Ensin leivotaan patukoita, sitten tökitään neulalla liitoskohdat ja sitten vesi-saippuahuovutusta. Lopputulos oli epämääräinen viritelmä.

  Isoäidin neliöitä virkattiin sitten pari päivää. Mulle se oli aika uudestisyntyminen, koska viime virkkauskerrasta oli aikaa noin 30 vuotta. Kummasti vaan muistui mieleen. Vähänkuin pyörälläajo :) Sitä ei voi unohtaa :D

Vapaalankahuovutuksella tein sydämen.
Siimaan pujotettuja helmiä.

Jojo 


Löysin vanhan kirjeen edesmenneen äitini tavaroista. Hienoa vanhaa tekstiä.

Vielä yksi piikkilankaväännös "Sininen Uni"

Mukavaa viikonloppua.•´¯`•.¸¸.•.*✿✿

perjantai 28. tammikuuta 2011

Huovutustuloksia!

Pari postausta sitten kokeilin konehuovutusta ja nyt sitten tuloksia. Paljon riippuu pesukoneen pesuohjelmasta ja linkouksesta, millanen lopputulos sitten on. Ja tietenkin myös lankamäärästä...SEKÄ lankamerkistä. Esim, Eskimo huovutuslanka ei huopunut kahdella 60 asteen pesukerrallakaan toisiinsa kiinni, vaan langan riekaleita roikkui irtonaisina siellä täällä JA lankaa oli sentään 100 grammaa. Nyt luulen löytäneeni omalle koneelle sopivan lankamäärän, monta kerää onkin mennyt ihan harjoitellessa.


 Ekana on hyvä tehdä raamit langalla , joiden sisään tekee kuvioita, ruutua, raitaa, siksakkia tai sikinsokin. lankojen päälle voi villoilla muotoilla kuvioita. Mielikuvitus on hyvä kaveri tässä vaiheessa. Mustaa Eskimo-huovutuslankaa pohjana, (kannattaa lukea tämä loppuun, sillä yllätyksiä oli luvassa) valkoista hahtuvaista ja punaista sekä viininpunaista muuta huovutusvillaa, joiden nimeä en nyt muista.Tarkastan asian. Vanha lakana käy hyvin alustaksi. Kannattaa taittaa kahtia ja toiselle puoliskolle sitten sommitella työ.
 
Lankojen päälle muovia, itellä oli iso telkkarin päällä ostettaessa tullut muovipussi, jonka leikkasin kahtia pituussuunnassa, siihen päälle lakanan toinen puolikas.

Päästä kieritetään rullalle mahollisimman tiukkaan ja kuminauholla kiinni. Tämän vielä laitoin sukkahousujen lahkeeseen ja päähän solmu. Sitten koneeseen 60 asteen pesuohjelmalle, kannattaa kokeilla 40 asteella ekana ja jos näyttää siltä ettei huovutusta ole tapahtunut halutun verran, laittaa sitten 60 asteelle.Mukaan voi laittaa pikkupyykkiä tai pyyheliina. Ihan normi pyykinpesujauhetta laitoin sekaan. Mäntysuopanestettäkin olen käyttänyt, vaan en osaa sanoa käykö se kaikille koneille.

Tässä tulos!


Niin....se yllätys..nimittäin Eskimo ei ollutkaan huopunut, joten jouduin laittamaan sen 100 gramman lisäksi vielä 50 grammaa Huopanen-lankaa, että langat olisivat huopuneet toisiinsa kiinni. Varulta lisäsin vielä Hahtuvaista sinne sun tänne n. 50 grammaa eri kuvioina.




 Tässä kaulaliinassa käytin pelkästään Huopanen-lankaa n. 50 grammaa.


Tässä pikkukaulaliinassa on Huopanen-lankaa sekä villajämiä.

 Ohjeita on netti tulvillaan, mutta ite ainakin oon sen huomannut, ettei ne sovi omalle koneelle, vaan se paras tulos tulee kokeilemalla eri lankoja eri lankamäärällä. Siihen, kun vielä lisää erilaisia villoja kuvioiksi, niin lopputulos on monesti arvoitus. Kannattaa rohkeasti vaan kokeilla, hukkaan ei mene mikään työ, vaan aina niille löytyy jokin käyttötarkoitus.Esim. niitä voi leikellä pienempiin kuvioihin, kukkasiksi tai muiksi kuvioiksi ja kiinnittää hakaneulalla puseroon, hameeseen, laukkuun, hattuun...mihin vaan. JA vain kokeilemalla löytyy se oikea lankamäärä ja lämpöaste plus muut tekijät. Valmiin työn voi silittää höyryllä pyyheliinan läpi ja vanuttaa venyttää oikeaan muotoon. Toki heti koneesta otettaessakin voi venytellä! Ja nämä ohjeet on ihan mun omia kokeiluja, ammatti-ihmisiltä löytyy varmaan parempia tietoja :)

Kuvien terävyysaste ei varmasti ihan paras mahollinen ole, MUTTA, mä en vaan osaa käyttää tuota Canonia! Sori!
Mukavaa viikonloppua itsekullekkin!


lauantai 15. tammikuuta 2011

Uudet tuulet!

Tammikuu on jo puolessa, toivottavasti tämä loppukuu menee yhtä nopeaan ja alkais kevät pikkuhiljaa häämöttää. Tämä kylmyys rassaa totisesti. Eilen ja tänään on pakkasta ollut kokoajan roimasti, klo 23 mittari näytti jopa -33 astetta. HUI!
Järkikin on jäässä. Tänään ei ole kyennyt mihinkään luovaan, vaikka repullisen uutta tietoa sain tällä viikolla.....

.....nimittäin lähdin opiskelemaan käsitöiden erityistekniikoita. Ja se ON ollut erittäin kiinnostavaa ja ihanaa. Viikko oli huovutusta ja pitänee harjoitella tositositosi paljon, että se tuntuma siihen tulee.

Vesi-saippuamenetelmä on pitkäjänteistä puuhaa - kaulitaan ja käännetään, vähänku wiinereitä leipois :D
Mutta niin haastavaa ja siinä kyllä saa toteuttaa itseään ja mielikuvitustaan rajattomasti. Eilen huovuttelinkin yhteen asti yöllä, mutta vähän oli rajalliset nuo ideat, kun ei tullut hankittua enemmän villoja kotiin. Kokeilin semmosta 3D työtä, jota opettajamme näytti.Ei se nyt kyllä oikeen samalta näyttänyt, mutta ei piä lannistua, harjoitus tekee mestarin. Neulahuovutus onkin helpompaa ja sillä saa äkkiä jäljen näkyviin.

Tässä kuvat ensitekeleestä vapaalankahuovutuksesta. Kotona piti kokeilla ennen kurssia. Sen piti olla kaulaliina, mutta lankaa laitoin liian paljon(huopanen) ja siitä tuli liian jäykkä. Seuraavaan tajuan laittaa vähemmän. Muuten tuo menetelmä on ihana ja sillä saa monenkirjavia töitä. Kerrassaan palan halusta päästä kokeilemaan, kunhan pääsen ekana lankakauppaan.



Ja tuunausta kotona...ananaspurkista tehty nuppineulatyyny.


Mies osti tuommosen romanttisen näköisen ompelulaatikon. Mukana ihastuttavia yksityiskohtia. Siihen sopiikin kaikki muut välineet paitsi kankaat ja ompelukone :) Ihan tarpeeseen tuli.


Ja lopuksi merisuolakuppina toiminut retroinen emalimuki. Itekkin tuommoisesta ryystänyt maitoa pikkuipanana. Tuon löysin muutamalla eurolla SPR:n kirpparilta.

Pitänee toivotella kauniita ja lämpösiä unia sekä mukavaa alkavaa viikkoa. Toivotaan, että se aurinko paistaisi enemmän ja veisi kaamosmasennusta mennessän. Ja että tuo pirun pakkanen jo hellittäisi.