Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirppistely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirppistely. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. syyskuuta 2014

Löytöjä!

Keskiviikkoiltaa.....ups tiistaihan se vielä. No pimeää se on jokatapauksessa. Tänään leivoin perunarieskaa ja tein terveysleipätaikinan muhimaan. Huomisen päivän vielä annan muhia ja illalla paistan. Nams, tuskin maltan oottaa, on se niin parasta leipää.

Mutta näihin löytöihin, mitä kesän aikana tein. Niitä on kyllä niin paljon, etten ees muista kaikkia, mutta tässä pieni osa.
Tämmösiä hananvääntimiä löysin metalliroskiksen pohjalta. Ekana pari pilkisti putken alta ja kun nostin koko putkikasaa, siellä oli loputkin. Kerrassaan mahtavia ja niin koristeellisia. Ajatella, ennen ymmärrettiin kauneuden päälle. Meillä on kotona pannuhuoneessa vielä samanlaiset, toivottavasti kestävät vielä kauan.

Nämäkin pelastin metalliroskiksesta. Kuka muistaa tuon Violapurkin. Siinä oli muistaakseni sulatejuustoa. Lasipurkkia ei ollut, pelkkä kansi.

Ja Arabian posliinipotta, ehjänä siellä lasinkeräyspisteessä kökötti. No minähän otin, onneks sitä ei oltu heitetty sinne voimalla, niinkuin monia teema-astioita ja ihan designelasia kasoittain särjetty.
Ihmiset on hulluja!

Nämä sain meijän kylän entiseltä kirpparinpitäjältä, kun lopetti liikkeen. Plus laatikollisen 60-70-luvun emaliastioita. Huikeeta :) Huomatkaa pottaa edeltävän kuvan bambimuki, sekä tämän kuvan bambitaulu :)

Seassa oli tämä ihastuttava kehys. Kuva on myös suloinen.

Tähän pariskuntaan ihastuin todella, ostin eräältä kotikirpparilta.

Yläkerran rappusissa olevan puulaatikon päällä saavat istuskella :)

Tämän minimaalisen pikkukiikkustuolin löysin Silinterikirpparilta Jyväskylän Kirristä. Aivan ihastuttava. Heti tuli mieleen kuva pikkuisesta tonttutytöstä tai enkelistä keinumassa tuossa joulun aikaan :) Tuo on 14 cm korkea ja 7 cm leveä. Kun en kerran sitä oikeaa kiikkustuolia vieläkään ole saanut, niin tämä kelpaa siihen asti :)

Kuvien laatu nyt on taas, mitä on, mutta parempi, kun ei kuvia ollenkaan :)

Kiitoksia kommenteistanne edelliseen postaukseen, niitä on mukava lukea.
Reipasta lokakuun alkua teille :)


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kirppareita!

Viime aikoina onkin tullut kirppisteltyä ihan uudella energialla. Pitkän aikaa oli, ettei mikään kiinnostanut, mutta kai se tämä kevät taas herättää henkiin sohvan pohjalta. Tään ihanan patinoituneen kruunun löysin facebookin kirpparilta.

Voivoi onpas epäselvä kuva. Nää löysin yheltä vanhalta kirpparilta, joka oli siirtynyt uusiin tiloihin. 

Nämäkin sieltä muutamalla eurolla.

Ja tämä ihana pinkki kello. Mulla on joku hinku herätyskelloihin :)

Löysin paljon muutakin mm. ihanan turkoosi-mustan huivin hintaan 2 euroa. Ynnämuuta pikkutavaraa. Varasin jopa pöydän viikoksi, kun paikka oli niin täynnä ihmisiä ja kauppa näkyi käyvän.

Nettikirppareilta oon ostellut tavaraa enemmänkin, koruja ja askartelutarvikkeita. Tosi kätevää. Se on sitä nykyaikaa. Vaikka eihän se voita oikeaa livekirppistelyä, mutta jos ei ole aina autoa eikä aikaakaan, niin silloin se on hienoa tehdä mukavia löytöjä :)

Nyt on silmät nurinpäin päässä. Kauniita unia :)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Muutama löytö!

Tuossa lokakuun lopussa kävin metalliroskista penkomassa ja löysin aivan ihanan muiston lapsuudesta. Oli aivan kuhmuinen ja vääntynyt. Vasaralla paukuttelin pyyheliinan läpi jotenkin muotoonsa.

Tämä ihana metsäkauristarjotin pääsi ehttomasti seinälle.

Yheltä kirppikseltä löysin tämän pannunalusen. Ruusuja♥ 
 Joku muuten joskus tuonut meijän roskikseen tuommosen samanlaisen ilman tuota keskustaa.
Seinälle sen laitoin ja keskelle vaaleanpunaisen P-kirjaimen lapsenlapsen nimen mukaan.

Tämmösen ostin vähän ajattelematta. Se on metallinen käsilaukku. On se ihan hienon näköinen, en vaan ole vielä oikein perehtynyt, mitä sille tekisin. Nyt se on vaan olkkarin sivupöydällä koristeena. Vois kai tuonne....KIN valot tunkea :)

Tämmöinen pikapostaus tänään. Pojantyttö tuossa tuhisee vieressä, kai minäkin kohta unten maille kaadun.
Vähän taas hirvittää nuo tuulet, kun tänne on luvattu taas myrskyä huomisillaksi ja meikä joutuu lähtemään tien päälle viemään tytärtä ja poikaystäväänsä 100 kilsan päähän.Lunta on tullut eilisestä asti ihan vaakatasossa ja tiet ovat ihan jäiset lumen alla. Ei tykkää! Niinkö ne nää myrskyt alkaa täällä sisämaassakin riehumaan ihan yhtenään! 

Mutta ihanan talvista alkuviikkoa teille ja joulukuuhan se jo koittaa. JippiiiiH :)

perjantai 8. marraskuuta 2013

Kirppistelyä, alemyyntejä ja roskisdyykkausta!

Heipparallaa taas. Aika lentää suorastaan siivillä.Paljon on tapahtunut tällä välillä. Oman kunnan kirjastoon pystyttelin näyttelyä nimeltä Kierrätysseikkailu. Siellä on  mun kierrätyspesueeni esittäytymässä. Mutta niistä kirjoittelen tuonne Ruusu-Liisan puolelle, koska ovat osa puutarhaa. Pitkästä aikaa käytiin yks viikonloppu miehen kanssa kirpparilla ja tuo taulu lähti mukaan. Kiertelin ja kaartelin, enkä sitten ottanut. Mutta se jäi mieleen ja olihan se käytävä hakemassa. On se ihana. Lopullista paikkaa ei ole vielä löytyny. Toiselta kirpparilta löysin pojantytölle kassillisen vaatteita ja mukaan sai ottaa vielä ilmaisia kirjoja.

Näistä tuli lapsuus mieleen, että pakkohan ne oli ottaa.

Alemyynneissäkin pyörähin. Sitä ei ole tapahtunut piiiiitkään aikaan.

Näitä sai kaks yhen hinnalla. 

Sitten romunkeräyslaarissa tuli pyörähettyä oikein antaumuksella. Mitäpä löysinkään.
 

Ihana takorautainen kynttelikkö. Väänsin irti kynttilänpidikkeet tuosta päältä, kun ei ollu kaikissa. Ajattelin spreijata mustaksi ja laittaa valot, vaikka ihan hieno olis noin ruosteisenakin, niin romuromanttinen :) Vaan mihinkähän sen sitten laittaa, on nääs joka nurkka  ja kattotila muualtakin aikalailla täys. Mutta sitten vaikka makkariin, ellei muualle mahu tai tyttö vie itelleen :)

Oikein mukavaa marraskuista viikonloppua teille. Nyt alkaa Vain Elämää, joka on todella ihana ohjelma. Se on nähtävä joka kerta. Eikä kyyneliltä voi välttyä!

perjantai 17. toukokuuta 2013

Peräkonttikirppistä!

Kesä on tullut ja kaikki ulkokirppistapahtumat pääsevät taas alkuun. Meijän kylällä on lauantaisin tuommoinen peräkonttikirppis-tapahtuma siihen asti, kunnes kesäkuussa alkaa kunnan puistokirppis. Siellä tavataan ystäviä, rupatellaan ja vaihdetaan kuulumisia ja siinä sivussa myydään sekä ostetaan. Mökkiläisetkin saapuvat taas iloksemme. Ihanaa aikaa.

Tänään illalla täytin oman kukka-autoni sekä peräkärryn kaikella tavarapaljoudella.
Onhan siinä hommaa kasata ja purkaa ja viedä tavarat taas omille paikoilleen, mutta sosiaalinen kanssakäyminen vie kuitenkin voiton :)


Tänä kesänä uskollinen 22-vuotta vanha autoni saa lisää kukkasia :)

Mukavaa viikonloppua :)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kotikirppistä ja kotia!

...joten tässä on nyt kaikenlaista sekametelisoppaa :D 
Pari viikkoa sitten juolahti siis ajatus päähän...
(heureka) , että oikeen yks ajatus..  :)
Olihan se ISO ajatus perustaa Koti-Kirppis. Pari viikkoa olenkin siivonnut niissä tiloissa ja kantanut tavaraa selkä vääränä, saanut lahjoituksia yms. 

Edellisessä postauksessa kerroinkin, että tila on meidän tyhjillään olevan vuokratalon yläkerrassa. Tänään sitten pidin auki ekaa päivää. Väkimäärä ei päätä huimannut eikä päivän myyntisaldokaan, MUTTA pääasia, että edes joitakin kävi. Katsotaan, mitä kesä tuo tullessaan. Kuvia laittelen, kunhan kamera taas alkaa yhteistyöhön.


Maastosta löytynyt hanko sai tehtävän :) Tämä nakataan aina aukiollessa tienvarteen.

Maastosta löytynyt hanko sai tehtävän :) Tämä nakataan aina aukiollessa tienvarteen.

Kirppikseltä kotiin. Meijän huusholli on aiheuttanut melkoisia hilpeyksiä sukulaisissa, ystävissä ja muissa vierailijoissa. Ite en osaa kuvata tätä kokonaisuutta tai ehkäpä, jos olisi kunnon kamera TAI kunnon kuvaaja :)Ja kaikkein parasta, jos kuvaaja olisi akrobaatti. Pitää joustaa ihme asentoihin, kun jokapaikka on täynnä kaikenlaista ansaa.


Eteisestä ruokailupuolelle.Tuon savulasin toisella puolella on kodinhoito- ja saunaosasto.

Ruokailutilasta olkkariin päin.


Olkkarin toinen nurkka.
Olkkarista yks nurkkaus.

Eteiskäytävä

 Huomenna tyttö tulee kotiin pitkästä aikaa. Onkin ollut hirveä ikävä.

Oikein keväistä viikonloppua 
♥¸.•´¯♥•´¯`•♥¸.•´¯♥•´¯`••ƸӜƷ♥¸.•´¯♥•´¯`•

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kirppistelyjä!

Nyt on mennyt liian kauan, etten ole päässyt tonkimaan kirppareita ja kierrätyspisteitä. On ihan vierotusoireet. Syynähän siihen on tämä talvi. Meillä kun ihan nurkilla ei mitään kyseisiä liikkeitä ole, lähimmät ovat 35 kilsan päässä. Joskus auto toimii, joskus ei. Eikä aina ole  muuta asiaa. Näillä bentsiinihinnoilla ei ihan huvimatkoja ajella.
Jonkin aikaa sitten olen kuitenkin tehnyt hienoja löytöjä.


Tähän pirtinpenkille oon keräillyt kaikkea kirppareilta  sekä muualta löytämiä pikkutavaroita. Tuon herätyskellon jätin ensin ostamatta kesälomareissulla, mutta se alkoi vaivaamaan niin mieltä, että pengoin kyseisen kirpparin numeron netistä, soitin sinne ja pyysin lähettämään :) Onkohan muita näin hulluja? Tuo metallinen mitta oli kyllä aika aarre, eikä maksanut kuin 1,50 e

Tämän koko kirjapinon löysin sattumalta ihan tavallisesta roskiksesta. Että kannattaa niitäkin joskus vilkasta :) Ihmiset heittää melkoisia aarteita menemään. Nämä kirjat ovat kaikki 1900-luvun alkuvuosilta.
Yksi noista on ruotsalainen kirja suomen historiasta vuodelta 1903.

Alimmainen kirja vuodelta 1919 ja mielenkiintoisia, mutta järkyttäviä tarinoita.

Nämä Kotiliedet löysin eräältä kotikirppis/kuolinpesästä viime sunnuntaina. 

Ja ettei enkelikokoelma vaan pääse ehtymään, pari uutta tulokasta viime vuoden puolelta.

Tämä on soittorasia ja minusta niin ihana.

Tämmöstä tällä erää. Ulkona on muuten niin järkky keli, että viltti niskaan, kuuma kaakao kätöseen ja telkkarin eteen loppuillaksi :) Kerran jo kolasin koko pihan ja nyt on satanut kolmessa tunnissa saman verran ellei enemmänkin lunta. Ja sataapa het vaakasuorassa tuulen kanssa. YÄK! Ei käy kateeks niitä, joiden on pakko tuolla kulkea.

Mukavaa loppuviikkoa, toivotaan että sähköt sentään pysyisi.

Ja muuten....tervetuloa Tannille :)

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Vapaapäivä!


Tänään kierreltiin miehen kanssa taas kirppareita, kun mies oli lomalla ja ite vapaalla. Monia mukavia löytöjä tehtiin mm. tuon höyrystimen saatiin parin euron hintaan. Kotona irrotin toisesta lasilautasesta tuon kahvan ja sehän sopi tuohon, ku nenä päähän.


Mukana oli pienet jalat ja ne kiinnitin pohjaan. Ja toiselta kirpparilta tein elämäni kaupat. Ne tavarat eivät edes olleet myynnissä, vaan meikä löysi ne kaiken roinan keskeltä, nimittäin niitä ihania rautahenkareita 10 kipaletta ja toisenlaisia pyöreitä henkareita saman verran. En ollut ikinä ennen nähnyt semmoisia. Oisin laittanut kuvan, mutta ovat vielä auton peräkontissa. Myyjä oli vielä iloinen päästessään eroon moisesta rautakasasta ja otti vain 2 euroa :)

Tervetuloa uudelle lukijalleni Raijalle :)

Aurinkoista viikonloppua, vaikka meijän nurkille on luvattu sadetta koko viikonlpuks. Ei se silti menoa piätä :)

torstai 16. helmikuuta 2012

Kirppistelyä


Tuommoiset kynttilänjalat löysin nettikirppikseltä 5 euron hintaan molemmat. Lasiset kynttiläkipot pesin koneessa ja kirkastuivat uudenveroisiksi, samoin nuo kristallit kiillotin fairylla. Oon erittäin tyytyväinen löytööni :)

Perjantaita •*¨*•✿