Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kevät ei olekkaan peruttu!

...vaikka niin luulin. Yöpakkaset ovat kyllä vieläkin kovia, mutta päivällä ahhh, niin ihana paiste, joka jo lämmittää.! Oon hiihdellyt  kylän kaikki jääreitit sekä sauvakävellyt sivu- ja päätiet ristiinrastiin. Aurinko on aivan mahtava ja sen kyllä huomaa kasvoistakin. Murijaanien kuningatar :D

Kevään inspiroimana päänuppi on täynnä ideoita. Ihan repeää sinnesuntänne. Yksi niistä on kotikirppis, jonka perustin meijän vuokratalon yläkertaan. Mitäpä sitä tyhjillään pitämään, kun ei kerran asukkaita ole. Harmittaapa, kun en ennemmin keksinyt moista, talven pitkät kuukaudet olisi mukavasti mennyt sen touhussa sen sijaan, että masennuin ihan täysin melkein sängyn pohjalle. Meikäläinen ei kertakaikkiaan kestä niitä ihan pimeimpiä kuukausia. Vuosivuodelta ne ovat yhä rankempia. Varsinkin tänä vuonna, kun olin työtön. Huh!  MUTTA  Jihuuh, ollaan jo voiton puolella hyvinkin :)

Kuvia ei nyt mistään keväästä tule. Tässä mummun pari aarretta jääkaapin ovessa ♥


 
Jääkaapista sujuvasti keittiöön. En olekkan tainnut laittaa kuvia siitä, mutta tässä yksi iltakuva. Kummallista, kun kuvista katselee huusholliaan, niin tulee äkillinen tarve muuttaa sitäsuntätä. Nuo meijän avohyllyt..paitsi, että ne keräväät pölyä ihan älyttömästi, niin näyttävät tosi sekaisilta. Kuppeja ja kippoja on enemmän, kuin laki sallii ja on tullut keräiltyä vanhoja purkkeja, kahvipannuja yms. Oikealla puolella on  tämän talon vanhoja peruja, ylhäältä alas...silitysrauta, vohvelirauta, sähköinen kahvipannu ja viheltävä  vedenkeitin. 

 Mies on tykännyt viime aikoina olla tuolla työhuoneen pöydän alla.... :D

 Tämmöstä tänä iltana, nukkukaa hyvin! Meikä ainakin tipahtaa justiin tuolilta. Lenkkeily ja hiihtäminen ovat raskasta hommaa :)

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Ihastuttava, vihastuttava kevät!!!

Tässä jo jonkin aikaa on ollut tyypilliset kevätallergiaoireet ja väsymys on huipussaan. Se vaan aika menee vauhilla eteenpäin, eikä tajua pysähtyä miettimään, että kuinka sitä on tullut syötyä, lisännyt vitamiinia, alottanut allergialääkkeitten käytön  ynnämuuta. Multitabsit ja raudan otin kyllä nyt kehiin. Ja lisäsin kortisoonisuihkeiden annostusta ja antihistamiinia. Siltä kyllä tuntuukin, pää on toisessa ulottuvuudessa ja  v ä s y t t ä ä!!! Aamuisin tuntuu ettei jaksa nousta ylös, vaikka oisi nukkunut 7-9 tuntia kertaakaan heräämättä. Tämä on tätä ihanaa kevättä! Siltikään en ikinä ottaisi tilalle talvipakkasia enää. Ootan huhtikuuta ja sitä, kun lumet alkavat sulaa ja purot solista. Ja auringon lämmittäviä säteitä aamuisin, että voi mennä rappusille juomaan aamukahvia. Kaikista oireista huolimatta ihanaa aikaa.

Työharjoittelukausi meni ja jo senjälkeinen kouluviikkokin. Pari poppanaliinaa ja vessaan maton sain tehtyä. Matto on vaan vielä hapsujen solmimista sekä kanttinauhailua vailla.


  Pajuliinaa oli nopea kutoa. Muutenkin nuo risujutut on niin ihania.

Siniseen hurahtaneena tein sitten elämäni ensimmäisen poppanaliinan. Ja ihan tyytyväinen ite oon.

Matosta toistaiseksi vain tämmöinen lähikuva. Raesidos ja verkkokuvio. Tuosta ei kyllä erotu.Olipa vaikea työ tämmöselle alkajalle, mutta hyvin opettavainen. 

Tämä oli taas pikapostaus. Uni kutsuu :)
Mukavaa viikonloppua ja haistelkaa kevättä. Sunnuntaina ainakin säätiedotuksen mukaan on oikein keväinen sää.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Jaska gå på verstas.....

...tahtoo sannoa, että avasin verstaskauden eilen...eli liiterissä tein risukransseja, kanaverkkotöitä ja spraymaalailua.Työharjottelusta tullessani jäin suoraan pihalle. Ensin kahlailin ihanassa kevätsäässä pitkin hankia risuja keräilemässä, oi se oli ihanaa, kun aurinko lämmitti ja lintuset visersivät. Liiterissä vierähti helposti kolme tuntia puuhaillen. Ihankuin pitkästä unesta oisi herännyt, energiaa riitti vielä pitkälle iltaan.
Jokohan se talven selkä oisi taittunut??
Tänään on sama tahti jatkunut, vaikka olenkin potenut melkoista päänsärkyä...Metallilanka on kerrassaan koukuttavaa, siitä on tullut väänneltyä sitä sun tätä.

Viime viikko hurahtikin liian nopeaan, eikä tytön kanssa ehitty tehä kaikkea, mitä suunniteltiin, mutta pääasia, että entinen meno jatkui ja hauskaa riitti.  Pojantytön kanssa laskettiin mäkeä ja muuta kivaa eli ihanaa laatuaikaa ja herkkuhetkiä <3 Naurun puolesta tuli ainakin kymmenen lisävuotta, on se semmonen höpöläinen.

Mieskin sai aikaan kaikenlaista mm uudet kiuaskivet, pannuhuoneen siivouksen ja kellarin komeroakin näköjään raivannut :)

Synttäreitä muuten vietettiin kahet, pojan ja pojantytön. Molemmat syntyneet Kalevalanpäivänä, toinen 25 ja toinen 4! Pikkuprinsessa olikin onnensa kukkuloilla lahjoja availlessaan.


Tässäpä olikin ne tärkeimmät. Jospa tuota inspiraatiota päivittämiseen löytys enemmän viikonlopulta.
Ellei mene samaan tahtiin, kuin edellinen. Meillä oli oikea valkotornaado, se siivosi keittiön kaikki komerot ja kaapit, pesi ikkunat, vaihtoi verhot, siivosi vessat, yläkerran, vaihtoi petivaatteet, pesi saunan ja suihkun, teki ruuan ja lämmitti saunan. Keittipä vielä konjakkikahvit illan päälle. Sunnuntaina solmi parit poppanaliinat, pesi monta koneellista pyykkiä, pesi toistamiseen lattiat ja katsoi kaksi elokuvaa. Kuka lie siivoushullu :)

Ainiin.......
♥•.¸¸.•´¯`•.✿Ihanaa Naistenpäivää kaikille naisille ✿•.¸¸.•´¯`•.♥