perjantai 12. elokuuta 2011

Palanen kauneinta suomea!

Pitkästä aikaa täällä! Johtuu siitä, että ulkona on ollut hirveäasti hommia ja toisen talon maalausprojekti on käynnissä. Nyt kuitenkin hieman päivitystä. Aina tämä elokuu tulee yhtä äkkiä ja se oikea kesäaika loppuu. Ei sillä, onhan syksy ihanaa aikaa, JOS on lämmintä, varsinkin elokuun täysikuu. Saa koristella pihan kynttilälyhdyillä ja fiilistellä. Ja tänä viikonloppuna taitaakin olla täysikuu.


Kuukausi sitten käytiin miehen kanssa Porvoossa pikahäämatkalla ja pakko todeta, että menetin järkeni sen kauneudesta. Vanha Porvoo on kauneinta, mitä oon nähnyt tähänastisista paikoista. Pikkuputiikit vieri vieressä olivat ihastuttavia. Rakennukset ja kapeat mukulakujat toivat mieleen nostalgisen vanhan ajan. Käveltiinkin varmaan 10 kilometrin matkoja päivittäin sekä istuskeltiin jokirannan tuntumassa piknikillä monta tuntia, aurinko lämmitti, sorsat uiskentelivat joessa ja maisemat olivat mahtavia. Eikä ollut kiire minnekkään. Ylellistä!

Ihastuttavia pikkuputiikkeja vanhassa Porvoossa!




Asuinrakennuksetkin olivat, kuin karamelleja :)




Lauantain päiväpiknikki.



 Illalla käveltiin taas Porvoonjoen rantateitä pitkin ja yhtäkkiä huomattiin täysikuun nousevan metsän takaa.Näille ihanille yllätyksille ei näkynyt tulevan loppua.




Sunnuntaina lähettiin taas kiertelemään ja löydettiin jokireitin varrelta tunnelmallinen ja idyllinen Kesäravintola Johans. Mm.yläkerran tilana 200 vuotta vanha suola-aitta. Harmi, että vasta viimeisenä päivänä eksyttiin tuonne iltapäiväkävelyllä. No siellä istuttiinkin sitten sulkemisaikaan asti ja syötiin 
 iltapalaa sekä kirjoiteltiin kortteja.

 





Menomatkalla käytiin Haikon kartanossa, jossa nähtävää riitti pariksi tunniksi.



•.¸¸.•´¯`•.♥.•´¯`•.¸¸.•✿✿ Oikein mukavaa elokuun loppua  ja nauttikaa toivottavasti lämpimistä pimenevistä illoista •´¯`•.¸¸.•✿

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Juhlahumun jälkeen....

....on seesteinen sää...Ja hyvä, että on :) Kaikki häät, juhannukset sun muut pippalot meinas vallan ottaa otsaluuhun..muutenkin, kuin kuohuvan takia :) Rauhaa ja seesteistä elämää rakastavana ihmisenä ei taho millään jaksaa mitään juhlimisjuttuja, varsinkaan, jos ne joutuu ite järkkäilee. Eikä varsinkaan kotona...huusholli on iha sekasin kaiken leipomisen sun muun jälkeen. ETTÄ i h a n a a  tämä rauhallisuus. Mies jäi lomalle ja ollaan muurattu grillipation pohjaa sekä mietitty toisen talomme maalausprojektia. Telineet ja maalit  haetaan maanantaina ja siitä se sitten lähtee. Tosin vanhan maalin raaputushan se on ensimmäisenä eessä. Ehkä vasta viikon päästä....Porvooseen nimittäin teemme pienen pikahäämatkan ensi viikonlopulla...syksymmällä sitten muille maille. Toivon mukaan Porvoo on sitä, mitä olen kuullut/nähnyt kuvissa  ja televisiossa. Onhan siellä tietenkin myös bluesia eli Tirmo-blues ja Erja Lyytinen.

MUTTA viime päiviin, jotenkin tämä minun "kylttiepidemia" on räjähtänyt käsiin. Pari viikkoa sitten tytön kanssa oltiin kunnan puistokirppiksellä ja siellä niitä meni ihan mahottomasti. Sen jälkeen on tilauksia sadellut ihan solkenaan.Tuommosta suosiota en ikinä oisi uskonut. Mutta ilman tyttöä en olisi ehtinyt tekemään niin monta kappaletta...onneksi sattui olemaan kotona ja minun yllätyksekseni kiinnostumaan näistä mun tekeleistä niinkin innokkaasti...suorastaan potki minua persuuksille, että oltais tehty niitä vieläkin enemmän :)
Että kiitos vaan siitä ja uusista teksivalinnoista  <3










 

Edelisen kyltin takapuoli. Näköjään liima vielä kuivumatta.


Tässä nyt joitakin kylttikuvia. Grillipatiokuvia sitten myöhemmin, kunhan näkee miten koko projekti onnistuu :)

Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ .¸¸.•´¯`•.♥.•´¯`•.¸¸.•.Mukavia hellepäiviä itsekullekkin! Nauttikaa kesästä ja varsinkin kesäöistä, jos vaan mahdollista.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Kesähäät!

Viime lauantaina mieheni ja minä pidettiin kesähäät tai paremminkin hääjuhla. Paria päivää aikaisemmin käytiin maistraatissa. Päivä oli hieno säänkin osalta, mitä nyt yläkerran herra jyrähti pariin kertaan ja kaatoi rankkasateen niskaan heti vieraiden saavuttua. Ilta oli onneksi poutainen. Tässä joitakin kuvia ja teemanahan oli ruusut ja ajanpatina.  

Rakkautta ja piikkilankaa


Lahjaksi saatu hinkki lumipallopuukukkineen.




 Hääkakut väänsin ite ja meinaspa tulla kiire hääaamuna niitten kanssa. Edellinen ilta oli mennyt koristeluissa ja paikan siivoamisessa, sun muissa ruokatouhuissa.
 Sisääntulo koristeineen. Koivuista ja rautalangasta tehty kaari. Kuvasta puuttuu maitotonkka, josta kuva lopussa.


 
Näkymä terassilta.
   

Hovikuvaajana tyttö
Juhlapaikan rappusilta teemaan sopiva maitotonkka.

Häävalssina Reijo Taipaleen Ruusu joka vuodesta, josta ehkä saan laitettua linkin myöhemmin :)


 Hääparista ei ole kuvia, ehkä joskus, jos sulho antaa luvan :)

Oikein turvallista ja romanttista juhannusta, muistakaa kieriskellä kukkapellossa ja kuljeskella kesäyöllä luonnossa.
✿✿•.¸¸.•´¯`•..•´¯`•.¸¸.•.Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ✿✿•.¸¸.•´¯`•..•´¯`•.¸¸.•.Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ✿✿•.¸¸.•´¯`•..•´¯`•.¸¸.•.Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Huh hellettä....

....vaan aivan   i  h a n a a   !! T'ästä ei paljoa kesä parane...noh hyttysiä vois olla vähemmän. Mutta nyt on sitä OIKEATA kesää. Aamulla voi ensimmäisenä hypätä järveen aamu-uinnille ja ottaa laiturille kahvia mukaan...voivoi, en voi kyllin ylistää sitä tunnetta, kun aikansa uituaan ja sieltä poisnoustuaan kuin uudestisyntyneenä istahtaa laiturinnokkaan ja maistaa tuoretta kahvia. Edessä on tyyni järven pinta, saari, joutsenpariskunta sekä lokkien valtakunta läheisillä rantakivillä.

Tai sitten olen  lähtenyt soutelemaan pienen lenkin...


Monesti on tullut jäätyä tuonne laiturille pariksi tunniksi loikoilemaan. Joskus on harmittanut vietävästi, kun on saapunut lauma kiljuvia ipanoita tai tuttuja kalamiehiä kalastusreissuiltaan haastelemaan, että "ei kai vaan nahka pala"  tai kunnaninsinööri apujoukkoineen raivaamaan rannan pieliä TAI "pahassa" tapauksessa kaikki nämä yhtäaikaa, vaan tänä aamuna olin jopa niin iloinen, kun ne kiljuvat ipanat ja kalamies tulivat rantaan. Se ihana tunne siitä samanlaisesta jokakesäisestä jatkumosta sai hymyn sieluuni. On se niin ihanaa, kun on tuommoisia "merkkejä", että kaikki ei muutukkaan.






Tästä on hyvä taas käydä pulahtamassa ennen unia...vaikka kello onkin jo kohta kolme, ei voi päästää näitä kesäöitä käsistään...ihan parasta aikaa :)

Aaaaa kesänlapsi mä ooooon♪♫♪•.¸¸.•´¯`•♫♪.•´¯`•.¸¸.•.♪♫ : ...no niin kauniita unia :)

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Summertime!

Kyllä se kesä nyt tuli, varma merkki siitä on kukat, mullassa möyrintä, puutarhan muokkaus sekä avonjaloin tepastelu pihanurmikolla. Uinnit ovat jostain syystä nyt jääneet, mutta kunhan nuo tuulet rauhoittuvat, aamulla kipasen jokakesäiseen tapaani ensimmäisenä uimaan, sitten kahvia pihakeinussa ja tutkimuskierros kaikkien istutusten kautta..on niin mukavaa tutkailla kaikkia istuttamiansa taimia  miten ovat juurtuneet ja lähteneet kasvamaan.
Ja nythän on itseasiassa kesäloma. Koulu loppui viikko sitten, saatiin todistukset ja ruusut. Viikon olenkin pihaa muokannut uuteen uskoon, vielä on aikaista sanoa, mitä siitä tulee. Sain isoja kiviä tien varteen, kivikkokasveja jo jonkin verran istutin vaan enemmän niitä on hommattava. Suihkualtaan sain paikoilleen ja päivän tapeltuani mokoman pumpun kanssa sain senkin pelittämään, piti tosin purkaa pieniin osiin ja kasata uudestaan.

Tässä kuvia viime kesältä


Tuo on siis suihkuallas, aika paljon on tavaraa sen ympärillä, tänä kesänä aion vähän jarruttaa tuota kukkatouhua :)

Ja uutta kuvakulmaa tältä kesältä.

Maalaisromantiikkaa

 



Tähän tulee uusi grillipatio, pohja vielä vaiheessa eikä grillistä vielä tietoakaan. Toivon mukaan juhannuksena on valmis.



Oikein mukavaa kesän alkua ja paljon lämpimiä auringon säteitä•.¸¸.•´¯`•.・✿.•´¯`•.¸¸.•.Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ