lauantai 19. maaliskuuta 2011

Kiviperheeni!

Selailin tuossa valokuvia ja huomasin etten olekkaan laittanut tänne vielä kuvia kiviperheestäni.
Tässä parilta viime vuodelta otoksia.
Ensimmäisenä on omakuva vuodelta 08, kun alottelin koko maalausjuttua...masentunut ja apaattinen raasureppana, yksin jätetty nurkkapieleen :D
 Sitten on seuraavalta parilta vuodelta. Tässä on vain pikkuosa, eli kiviä on on ja ON mahoton määrä!

Tässä kivet talviunille menossa. Osa ois halunnu jäähä ulos, mutta toivottelin vaan hyviä unia. Kevään ensimmäisenä päivänä äiti tulee sitten herättämään :D




Mukavaa sunnuntaita•.¸¸.•´¯`•.✿

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Ihastuttava, vihastuttava kevät!!!

Tässä jo jonkin aikaa on ollut tyypilliset kevätallergiaoireet ja väsymys on huipussaan. Se vaan aika menee vauhilla eteenpäin, eikä tajua pysähtyä miettimään, että kuinka sitä on tullut syötyä, lisännyt vitamiinia, alottanut allergialääkkeitten käytön  ynnämuuta. Multitabsit ja raudan otin kyllä nyt kehiin. Ja lisäsin kortisoonisuihkeiden annostusta ja antihistamiinia. Siltä kyllä tuntuukin, pää on toisessa ulottuvuudessa ja  v ä s y t t ä ä!!! Aamuisin tuntuu ettei jaksa nousta ylös, vaikka oisi nukkunut 7-9 tuntia kertaakaan heräämättä. Tämä on tätä ihanaa kevättä! Siltikään en ikinä ottaisi tilalle talvipakkasia enää. Ootan huhtikuuta ja sitä, kun lumet alkavat sulaa ja purot solista. Ja auringon lämmittäviä säteitä aamuisin, että voi mennä rappusille juomaan aamukahvia. Kaikista oireista huolimatta ihanaa aikaa.

Työharjoittelukausi meni ja jo senjälkeinen kouluviikkokin. Pari poppanaliinaa ja vessaan maton sain tehtyä. Matto on vaan vielä hapsujen solmimista sekä kanttinauhailua vailla.


  Pajuliinaa oli nopea kutoa. Muutenkin nuo risujutut on niin ihania.

Siniseen hurahtaneena tein sitten elämäni ensimmäisen poppanaliinan. Ja ihan tyytyväinen ite oon.

Matosta toistaiseksi vain tämmöinen lähikuva. Raesidos ja verkkokuvio. Tuosta ei kyllä erotu.Olipa vaikea työ tämmöselle alkajalle, mutta hyvin opettavainen. 

Tämä oli taas pikapostaus. Uni kutsuu :)
Mukavaa viikonloppua ja haistelkaa kevättä. Sunnuntaina ainakin säätiedotuksen mukaan on oikein keväinen sää.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Jaska gå på verstas.....

...tahtoo sannoa, että avasin verstaskauden eilen...eli liiterissä tein risukransseja, kanaverkkotöitä ja spraymaalailua.Työharjottelusta tullessani jäin suoraan pihalle. Ensin kahlailin ihanassa kevätsäässä pitkin hankia risuja keräilemässä, oi se oli ihanaa, kun aurinko lämmitti ja lintuset visersivät. Liiterissä vierähti helposti kolme tuntia puuhaillen. Ihankuin pitkästä unesta oisi herännyt, energiaa riitti vielä pitkälle iltaan.
Jokohan se talven selkä oisi taittunut??
Tänään on sama tahti jatkunut, vaikka olenkin potenut melkoista päänsärkyä...Metallilanka on kerrassaan koukuttavaa, siitä on tullut väänneltyä sitä sun tätä.

Viime viikko hurahtikin liian nopeaan, eikä tytön kanssa ehitty tehä kaikkea, mitä suunniteltiin, mutta pääasia, että entinen meno jatkui ja hauskaa riitti.  Pojantytön kanssa laskettiin mäkeä ja muuta kivaa eli ihanaa laatuaikaa ja herkkuhetkiä <3 Naurun puolesta tuli ainakin kymmenen lisävuotta, on se semmonen höpöläinen.

Mieskin sai aikaan kaikenlaista mm uudet kiuaskivet, pannuhuoneen siivouksen ja kellarin komeroakin näköjään raivannut :)

Synttäreitä muuten vietettiin kahet, pojan ja pojantytön. Molemmat syntyneet Kalevalanpäivänä, toinen 25 ja toinen 4! Pikkuprinsessa olikin onnensa kukkuloilla lahjoja availlessaan.


Tässäpä olikin ne tärkeimmät. Jospa tuota inspiraatiota päivittämiseen löytys enemmän viikonlopulta.
Ellei mene samaan tahtiin, kuin edellinen. Meillä oli oikea valkotornaado, se siivosi keittiön kaikki komerot ja kaapit, pesi ikkunat, vaihtoi verhot, siivosi vessat, yläkerran, vaihtoi petivaatteet, pesi saunan ja suihkun, teki ruuan ja lämmitti saunan. Keittipä vielä konjakkikahvit illan päälle. Sunnuntaina solmi parit poppanaliinat, pesi monta koneellista pyykkiä, pesi toistamiseen lattiat ja katsoi kaksi elokuvaa. Kuka lie siivoushullu :)

Ainiin.......
♥•.¸¸.•´¯`•.✿Ihanaa Naistenpäivää kaikille naisille ✿•.¸¸.•´¯`•.♥

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Pingviinipesue!

Tässä uusia perheenjäseniä. 
Kanaverkkoa ja wc-paperi-vesisekoitusta.

Pingviiniemo, poikanen ja kaksi adoptoitua munaa. Huivit käsipaperista. Laitan niihin valot vielä sisälle.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Kudontaa!

Opistolla viikoilla 3. ja 5. oli kudontaa. Vauhti oli hurja, koska oppilaita oli liian monta ja opettajia vain yksi. Kudoimme kahdessa kohteessa ja opettajaparka joutui hyppäämään kahen rakennuksen väliä. Onneksi meidän porukassa oli oppilas, joka oli ennenkin kutonut ja pystyi auttamaan jotenkin. Mutta loppupeleissä kudontaa olisi saanut olla enemmän, koska itelleni ainakin kävi ohrasesti. Sain viimeisenä kangaspuuni kasaan ja siitä johtuen kutominenkin viivästyi. Kaikenlisäksi ensityökseni piti ottaa mahollisimman hidas tekele, jota ei noinvain suitsait kudota vaan aineet koostui tapani mukaan kierrätyksestä. Rullakkomuovia, jouluvaloja, pajua, koivua, viinipöntön sisusfoliota ja kaikki piti suurinpiirtein yksitellen ujuttaa loimien väliin. Loppuloimesta piti vielä alkaa tekemään tieteellistä testiä. Vanhat, natisevat ja raihnaiset puut olivat muutenkin vähän kuin kutojansa, joten se testi jäi aika lyhyeksi, mutta katsotaan, mitä siitä kehkeytyy.

Luomapuissa musta loimilanka

Oikein loimittuna syntyy se tärkeä tiuhta

Pirtaan pujotus

Ylä ja alaniisivarret sekä polkuset 
 
 Kierrätysraanu risuista, rullakkomuovista, silikoonijouluvaloista ja moppilangasta. 

Kudontareksvisiittaa

Kutojalle tullut äkänen lähtö.

Raanu irti puista, mutta ei vielä lähellekkään valmis.

Videonauha, paperinaru, poppanakude....laukku tästä pitäisi tulla.

Arja ja Antero Vipunen
Hyvälle kudonnan opettajalle piti antaa läksiäislahja.

Nyt onkin kolmen viikon väli, kun kaksi viikkoa työharjoittelua ja viikko talvilomaa. Jospa tässä ehtisi tekemään yhteenvedon tähänastisista töistä ja tännekkin laittamaan tuota paperimassailua sekä silkinmaalausta, joita tuon kudonnan jälkeen on ollut.

 Tästä huomaa, kuinka jotkut päivät menee överiksi ja lapsenmieli on huipussaan.
  Jouni Hynynen  ja Marin ja Auran rakentama Pahvikitara
Marco Hietala: "Lopettasit tuon räpeltämisen ja soittasit kunnon heviä, että minäkin pääsisin laulamaan?"

Lauri Porra: "Tuosta ee tuu mittää, missä mun basso?"



Minä en aio kasvaa aikuiseksi ikinä, ja onneksi tuo meidän porukka on ihanan leikkimielinen. Kaikenlaisille tempauksille ja korkealiitoisille keskusteluille sekä ideoille onkin saanut nauraa veet silmissä. Tietäähän sen, kun yheksänpäinen akkalauma joutuu samaan tilaan :D  Onneksi meillä on opettaja laittamassa ruotuun.

Vielä kiitos Marille lukijalistalle liittymisestä sekä Sinikalle myös!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Turkkilainen flunssantappajasauna!

Itsekullakin on ollut pientä flunssanpoikasta tässä viikonlopun aikana, joten aattelin turkkilaisen fiiliksen parantavan. Saunaan värikkäitä lyhtyjä, no niitä siellä on aina, koska saunominen sähkövaloissa ei omasta mielestä ole rentouttavaa samalla lailla, kuin kynttilänvalossa. Saunanhenkeen eteeristä öljyä ja turkkilaista musiikkia soimaan. Vielä sieraimiin, kurkkuun ja rintaan hierottiin Vicks VaboRub-voidetta, niin johan löylyssä aukesivat röörit. Löylylämpötila oli 65 astetta, niin hiki pääsi virtaamaan. Pisteenä iin päälle pienet tervasnapsit lauteilla. Ja uskokaa pois,  liekö usko vai taika, mutta se tehosi.



 
Ilman Saunatonttua ei voi saunoa. Tonttu neuvoi käyttämään Vicks-voidetta flunssaan!

Turkkilainen musiikki ei nyt ihan rentouttavammasta päästä ollut, mutta teeman mukaan mentiin.
Jo pelkkä kynttilöiden katseleminen paransi.
Tyttö tuli kotiin perjantaina ja toi tämän tuliaisina. Meinasin puota istualleni, se on ihana.

Salpakin on hieno patinoitu yksityiskohta.

Toivotaan, että huomenna ne pienet taudin loputkin ensioireet ovat poissa.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Emalipotta!

Tämmönen pikapostaus kesken siivouksien! Sain  erään jumalaisen tavaran, jota oon kauan jo ettinyt!
Nimittäin tyttöni soitti tässä jonkin aikaa sitten joltakin kirpparilta, että täällä on ihan sun näkönen potta, haluatko? No tottakai halusin ja tässä se on :)


<3<3<3

Saippuata!

 Olipa aika mukavaa oppia tekemään saippuaa. Ensimmäinen erä tehtiin kylmämenetelmällä, ite tein pelkästä oliiviöljystä, toisilla tuli kyllä vaikka minkälaisia variaatioita....vaniljaa, hunajaa, ymsyms... Melko yksinkertaista, mutta toisaalta myös vaarallista. Lipeän kanssa ei parane lotrata ellei ole selvillä kaikki perusasiat!!


Kylmämenetelmä: Oliiviöljyyn lisättiin sahramia...vai kurkumaa...ko ?????

 Sitten mitattiin lipeärakeet ja TARKASTI!!!!!!!!!!!

Lipeä liotettiin kylmään veteen! Ja suun eteen joko hengityssuojain tai kasvot suunnaattuna muualle!

Lipeä-vesiliuos öljyn sekaan!
Keittiösekottimella pikkuhiljaa sekaisin.

Sakea aines kaadetaan maitopurkkiin. Tuossa tuo on leikattu vaakasuorasta purkista ja teippailtu sieltä sun täältä.
Pyyheliinan sisään kypsymään!
 Kuumamenetelmällä kaikki aineet mitattiin, sekoitettiin ja sitten kattilaan vesihauteeseen kiuhumaan 45 minuutiksi, että seoksesta tulee geelimäinen.
  
Tuoksuöljyjä voi lisäillä mielensä mukaan. Tähän kaverin ja mun saippuaan laitettiin pelkkää tangeriiniöljyä.



Kylmämenetelmäsaippuat leikattuna. Puoleksi vuodeksi kypsymään kaapin päälle!

Kuumamenetelmäsaippuat. Suklaatryffeli-kaakao, Vanilja, Tangerini, Oliivi!

Tässä kirjassa on hyviä ohjeita ja neuvoja sekä reseptejä. Ja aivan ihanat kuvat!

Eihän se kovin helppoa puuhaa ole, mutta on se sen arvoista. Tulee niiiin ihanan pehmeä iho ja hiuksista poistaa kaikki silikoonijäämät....kunhan pesee tarpeeksi kauan. Hiusten tottuminen saippuaan kestää parisen viikkoa, ja mitä ite oon nyt tuolla suklaatryffeli-kaakosaippualla pessyt, niin ovat aika tahmeat. Saunassa on kyllä huomenna pestävä jo jollakin muulla.

Tuo valmistusprosessi tuli nyt ihan hatusta ja kuvien perusteella, koska muisti on niin huono ja tuota opiskeluasiaa on niin paljon vähässä ajassa JA kansio jäi opistolle, mutta kunhan muistiinpanojani selailen, niin tarkennan tuota valmistuksen kulua. Se kuitenkin jäi päähän ETTÄ lipeän kanssa on OLTAVA tarkkana!!!!Syövyttävää myrkkyä!!!

Kudontaakin on ollut tässä  viikko, vaan ei ehi millään kaikkea päivittämään. Jospa huomenna. Maanantaina alkaa paperimassatyöt ja sitten on taas uutta tietoa. Jippiih! Meikä hyppii tasajalkaa innosta :)

Mutta nyt kai sitä joutaa unten maille...huh huh klo on jo puol kolme. Ja vastahan se oli kakstoista, kun tätä aloin väsäämään. No nuo kuvat oli hakusessa ja yks ohjelmakin piti siinä sivussa katsoa.