perjantai 8. marraskuuta 2013

Kirppistelyä, alemyyntejä ja roskisdyykkausta!

Heipparallaa taas. Aika lentää suorastaan siivillä.Paljon on tapahtunut tällä välillä. Oman kunnan kirjastoon pystyttelin näyttelyä nimeltä Kierrätysseikkailu. Siellä on  mun kierrätyspesueeni esittäytymässä. Mutta niistä kirjoittelen tuonne Ruusu-Liisan puolelle, koska ovat osa puutarhaa. Pitkästä aikaa käytiin yks viikonloppu miehen kanssa kirpparilla ja tuo taulu lähti mukaan. Kiertelin ja kaartelin, enkä sitten ottanut. Mutta se jäi mieleen ja olihan se käytävä hakemassa. On se ihana. Lopullista paikkaa ei ole vielä löytyny. Toiselta kirpparilta löysin pojantytölle kassillisen vaatteita ja mukaan sai ottaa vielä ilmaisia kirjoja.

Näistä tuli lapsuus mieleen, että pakkohan ne oli ottaa.

Alemyynneissäkin pyörähin. Sitä ei ole tapahtunut piiiiitkään aikaan.

Näitä sai kaks yhen hinnalla. 

Sitten romunkeräyslaarissa tuli pyörähettyä oikein antaumuksella. Mitäpä löysinkään.
 

Ihana takorautainen kynttelikkö. Väänsin irti kynttilänpidikkeet tuosta päältä, kun ei ollu kaikissa. Ajattelin spreijata mustaksi ja laittaa valot, vaikka ihan hieno olis noin ruosteisenakin, niin romuromanttinen :) Vaan mihinkähän sen sitten laittaa, on nääs joka nurkka  ja kattotila muualtakin aikalailla täys. Mutta sitten vaikka makkariin, ellei muualle mahu tai tyttö vie itelleen :)

Oikein mukavaa marraskuista viikonloppua teille. Nyt alkaa Vain Elämää, joka on todella ihana ohjelma. Se on nähtävä joka kerta. Eikä kyyneliltä voi välttyä!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on. Nyt siinä on valot, en hennonut spreijata :)

      Poista
  2. Oi joi! Mä tykkään myös tuosta kyntteliköstä kympillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sille pitäisi saaha oikeen edustava paikka, vaikka pöydän päälle. Täytyy varmaan raivata entisiä pois :)

      Poista
  3. Ohhoh - miten ihana kynttelikkö !! -on se hyvä, että pärähdit paikalle!! Ja on nätit laatikotkin, olisin itsekin napannut moiset ihanuudet mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikot ovat kyllä ihanat ja ihan sinunkin näköiset :) Niin, tottavie oli onni, että hokasin sen kynttelikön kaiken sen metalliroinan seasta :) Mutta mun ruostevainu sen löys :)

      Poista
  4. Hienoja löytöjä olet tehnyt! Ne Onnenpäiviä-kirjat on tosi mahtavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Kirjoja on tullut lapsuudessa luettua ja ne ovat hienoja :)

      Poista
  5. Onnen päiviä kirjoja on tullut muksuna ahkeraan luettua :) Vuosiin en ole kyllä niitä enää nähnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään niitä ole lapsuuden jälkeen nähnyt, onneks nuo löysin. Ihme, ettei kukaan ollut ottanut niitä? No se oli mun onni :)

      Poista

Mukavaa, kun kävit! Mikäli jätit kommentin, kiitän siitä :)