perjantai 30. tammikuuta 2015

Kulmakaappi!

Hyvää perjantai-iltaa! 
Viime viikolla seikkailin yks ilta Tori.fissä ja sieltäpä osui silmiin ihana kulmakaappi. 
Ja vieläpä hyvinkin halvalla. 
No siitä paikasta soittamaan myyjälle ja miehelle puhumaan, että haetaanko. 
Sunnuntaina sitten haettiin. 
Melkoinen urakka kyllä oli entisen tyhjennys, siis kun sinne, minne entinen menisi, piti myös siellä oleva kaappi tyhjentää, joka oli täynnä soittolaitteita ja satoja cd:tä ja kasetteja. Meinas olla kaaos puoleen viikkon asti. Mutta nyt kaapit ovat paikoillaan.
 Kuvaa tästä ruokailuhuoneen kaapista, toinen huone on vielä sekasorron alla, cd:t ja kasetit laatikoissa.

Muitakin juttuja tuli lisää, vuoden hyllyllä maanneet kynttilälampetit pääsivät seinälle sekä olkkarista tuotu ikkuna nurkkaan.  Kummasti tää alkava kevät pistää sisustusinnon liikkeelle.
 Vielä olis katon maalaaminen eessä joskus, niin häipyis tää laatikkomaisuus tästä huushollista :)

Ihanaa viikonloppua teille :)

tiistai 20. tammikuuta 2015

Selfie!

Heissan ja hyvää alkanutta vuotta. Meinaa olla niin kiirusta, ettei ole ehtinyt päivittelemään. Kaikenlaista puuhastelua, askarteluja, maalailua, rakenteluja yms ja niin lastenlasten hoitoa. Pojan perheeseen syntyi pieni poikanen ja sitäpä olen nuuhkinut. Sydän meinaa haleta :)
Isomman kanssa oltiin pulkkamäessä ja voijee, kun olikin hauskaa. Naurettiin mahat kipeänä.

Otsikkoon viitaten, no jospa minäkin ees kerran sen selfien otan...Tässä tulos.

Vai oliko se sittenkin Runebergin selfie...?

Ei se toinenkaan sen paremmin onnistunut :D Taijan jättää tämän homman muille.

Tässä muutamia vuosia sitten sain kassillisen vanhoja nukkeja, tässä niistä yksi, 60-vuotias vanhus. Siltä lähti pää irti tai osa siitä, kun yritin pestä, oikeastaan se suli pois kokonaan. Oli jotakin massaa. Olis pitanyt ottaa selville ekana, ennenku työntää hanan alle. Sitä samaa massaa on nuken sisälläkin, mutta päältä on kangasta. Pitkän aikaa se istui milloin missäkin ilman päätä, mutta joulun aikaan käteen sattui kirpparilta ostamani peili. Sillä ei ollut paikkaa, joten tökkäsin sen nukelle. Mitäs ootte mieltä? Nyt voi nähdä itsensä nukkena :)



Tämä rappusten alapäässä oleva dekoraatio sai lisäystä. Jostain löysin rikkinäiset ja rumanväriset kehykset, korjasin, maalasin ja laitoin vaan nauhoilla kiinni. Hyvin pysyy.

Tässäpä alkuvuoden kuulumiset. Ihanaa loppuviikkoa teille :)

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulunaikaa!



 Hyvää Tapaninpäivää! Piti toivotella Hyvät Joulut jo aikaisemmin, mutta niin vain aika kiiruhti. Mutta eikai sillä väliä...onhan se vielä muutama tunti joulunaikaa ja eiköpä se loppiaiseen asti :) 
Aatto oltiin miehen kans ihan kahestaan, saunottiin, syötiin ja pelattiin Trivialia sekä 80´s kysymyksiä ja siinä samalla kahvia, glögiä ja konjakkia.
 Nyt ons sitten vieraita riittänyt sekä itekkin vierailtu. Huomenna tulee lapset ja lapsenlapsia.
Vähänkö tulee haikea olo, kun tämä joulunaika on niin lyhyt. Aatto saisi kestää pari-kolme päivää :) Yhtään en ole jouluihminen :D


 Muutamia saaristolaisleipiä tein...kaikkiaan vaatimattomat 12 kappaletta :) Lahjaksi kaikki.
Ite tykkään antaa mielummin omatekemiä kuin ostettuja.

Keittiö jouluasussa. Viimeset leivät uunista ulos ja kinkkukin näköjään jääny kuvaan :)

Siinä meijän  joulupöytä, valoja ei haluttu liikaa laittaa. Hyvin näki, mitä suuhunsa tunki :)

Olkkariin onkin sitten muuttanut uusi sohva. Vime tippaan meni, kun jouluksi semmosta etin. Nyt sopii enemmän istumaan pikkuseen olkkariin.

Enkelikaapin alla oleva puulaatikko sai uuden ilmeen, kun maalasin sisältä ja tein pikkuselle hiihtäjätontulle kotipihan :)



Eteinenkin on saanut jouluilmeen :)

Mukavaa Tapaninpäivän loppua ja Onnea vuodelle 2015 :)

lauantai 20. joulukuuta 2014

Roskisdyykkari teki lampun!

Hei, joulu on jo ovella. Kerronpas teille lampun tarinan. Noh, sehän on aikalailla samanlainen, kuin monet muutkin meijän sisustuksesta, eli roskista tongittu ja tuunattu. Tämänkin lampun kaikki osat on metalliroskiksesta talteen poimittu. Paitsi kristallit ja hehkulamppu! Siis katsokaa nyt, mikä ihana varjotin. En käsitä ollenkaan, että joku voi heittää tuommoisen pois!

 Lampun kantana on joku palkintopokaali, jonka purin.

Johtohässäkän peittona ihana epämuotoinen kakkuvuoka. Kuumaliimasin tuohon alas tuommoisen metallikukan, mikälie. Roskista sekin.




Näyttää aika vaalealle meijän joulu. Löysin HongKongista hienoja hopeakimalteisia tabletteja. Noh, ehkä jotain punasta liinaa tuonne kaiken valkean alle :)

Tässä tabletit näköjään jo otettu pois :)

Metalliroskiksesta tarttui muutakin mukaan.

Huono kuva, mutta olipa melkoinen löytö! Melkoisen iso kynttelikkö!

Ja lisää roskislöytöjä...Tämä on aikasemmin syksyllä pongattu aarre....Keittiöönkin saatiin ihana varjostin....Kristallia ja helmihauhaa siihenkin....



Näitä lampunrankoja ihmiset heittää pois, mutta ei haittaa :) Meikä on innoissaan, kun saa sisustaa roskisteemalla. Sydäntä lähellähän tää on  <3

Ihanaa neljättä adventtia !




lauantai 6. joulukuuta 2014

Saatiin sittenkin joulukuusi!




Heissan! Meinasimme jäähä ilman joulukuusta...valkoista sellaista. Olin päättänyt, että vanha rispaantunut vihreä muovikuusi saa huutia eikä oikeaa voinut allergian takia ottaa.
No, tilasin netistä valkean ja se tulikin parin viikon päästä. Mutta pettymys kertakaikkiaan, kuusi oli kolmesta kohtaa poikki, siis se metallivarsi sieltä sisältä eikä värikään ollut valkoinen vaan ikävän hailakan violetti. Vähänkö pääs ärräpäitä! Palautukseen läks!
Eikä uutta tilalle tulisi. Ruma, ku mikä :D
Aattelin, että väkerrän sen jostain seipäistä, ellei löytyisi mieluista. Viime jouluna kaikki valkoiset olivat loppuneet näiltä kulmilta. 
Onneks Tokmannilta löysin 150 senttisen ihan edulliseen hintaan ja värikin puhtaan valkoinen.

Eilen illalla kasasin sen ja se oli niin avaran näköinen itekseen, että tuli lisättyä kaikenlaista tilpehööriä. 

 Tonttutyttöset ja vanha joulupukki sekä poro pääsivät komerosta päivänvaloon.

Ei ollut tarkotus, että kuusenjalka näkyis tuolta sinkkisoikosta, mutta eipä se mennyt alemmaskaan :)
Tein mahtavan löydön eräältä metsäreissulta, tuon puupölkyn. Oli hioutunut aika sileäksi pinnasta ja ihan ajopuun oloinen.

Mä oon niin käpyfani. Aina, kun vaan luonnossa liikun, kerään niitä maasta. Laitan pahvilaatikkoon pannuhuoneeseen, niin siellä ne lämmössä poksahtelevat auki. Ihana sisusturmateriaali ja täysin ilmainen. Tuon saavin ostin joltain isolta vanhan tavaran kirpparilta, jossa meinasin seota täysin :) 

Viime päivinä on tullut askarteltua vähän sitäsuntätä. 


Lisää Tikkurilan maalipöntön kansia.

Ystävältä sain vinkkiä hevosenkenkä-askarteluihin. No minähän oon yllytyshullu, joten heti kokeilemaan.

Tässä toinen versio. Liesimustalla sivelin ruosteet piiloon kengistä.
Näistähän saa monenlaisia, kun vaan laitaa mielikuvituksen liikkeelle.

Mutta nyt hiljennytään Itsenäisyyspäivän viettoon....eli meikä suuntaa verstaalle :) Juhlitaan sitten myöhemmin hyvällä ruualla, saunalla ja kuohuvalla sekä tietenkin loppuilta nenä kiinni ruudussa Linnan juhlien iltapukuja arvostellen :)

Ihanaa Itsenäisyyspäivää!


lauantai 22. marraskuuta 2014

Joulun alla!

Joulusta täällä unelmoidaan jo.
Viime viikon oon tätä huushollia muuttanut, maalannut koristeikkunanpokia, siirrellyt kesätavaroita pois ja tilalle jotain jouluista. Jostain kun löytäsin semmosen tiilitapetin, niin voisin tapetoida osan seinästä.
Mattokaupoilla kävin ja näyttää siltä, että se harmaa on mun joulun väri tänä vuonna yhistettynä valkoiseen ja punaiseen. 
Seipäitä oon vaihellut uusiin paikkoihin.

Pitkät seipäät lyhyiden tilalle.

Katosta läks kaikki muut roikkuvat härpäkkeet ja tilalle tuli valkoinen seiväs valoineen. Kylläpä kirkastui maisema :)


 Kaksi pikkulintua löysi pesän käpykorista.

Onkohan tulossa poikasia....

Mulle ainakin tuli poikasia......tai pojalle tarkemmin :) Pieni poikanen sieltä tulla tupsahti maailmaan, joten olen tuplamummu nyt. Ensimmäinen jo lähes 8 v. Huomenna mennään nuuskimaan sitä vauvantuoksua :)

Eipä vielä ole joulua meillä, mutta eiköpähän sitä sitten tule tunnelmaa, kun se kuusi saapuu tupahan ja verhot vaihtuu enemmän jouluisiin  sekä valoja+valoja+valoja lisää  :)

Ihanaa viikonloppua teille ja kiitos, että olette pysyneet lukijoina sekä kommentoineet. Arvostan sitä.



tiistai 11. marraskuuta 2014

Kesäaskarteluja!


Löysin valokuvia penkoessani yhen tekele-kansion ja aattelin pläjäyttää teillekkin osan, mitä kesällä tuli väsättyä. Näitä kylttejä on siis joka paikka täynnä, tään tapasia. Tämä on kylläkin jo myyty :)

 Löysin tuota vanhaa mittaa metalliroskista, pari vuotta sitä pyörittelin nurkissa ja meinasin jo poiskin viskata, kun ei sytyttänyt millään. Mutta kokemuksesta tiesin, että katumapäälle oisin tullut. Ja yks päivä se sitten iski. AHAA-elämys ja näitä tuli liukuhihnalta :)


Rakennettiin tuolla taka-alalla oleva terassi kuormalavoista viime kesänä ( on pitänyt esitellä se tuolla Ruusu-Liisan puolella, mutta on vielä jäänyt), niin kun se saha oli siinä pihalla ja lautoja kasa (veljen navetanseinää, yhen purkutalon seinää ja siskon aitaa) Ja taas oli liukuhinha käynnissä.
 Ei oo muuten helppoa tehä kehyksiä, män iso kasa lautoja pilalle. No, kun ei ne kulmat ihan osunu kohilleen, että olis voinut liimata, niin ruuvasin lautaa koko takaseinän umpeen. On muute tukevia :)
Näitäkin möin  peräkonttikirppiksellä aika kasan.

Tästä tykkäsin eniten, mutta möin sitten senkin :)

Ruostuneita hevosenkenkiä on vaikka muille jakaa, jotainhan niistäkin oli tehtävä :)

Näihin Tikkurilan maalipöntön kansiin mulla on suuri intohimo. Näitä oon tehnyt kans toistakymmentä kappaletta erilaisia. Saman verran on vielä varastossa. Onpahan ideoille pohjia :)

Sitten vähän näihin aikoihin. Tonttutyttö pääsi kokeilemaan kiikkustuolia ja voi jee, kun oli riemuissaan. Meinasi keikahtaa ympäri, kun otti niin kovat vauhit :D 

Oikein mukavaa loppuviikkoa teille, tää selkäkipuinen painuu voivottelemaan :)