sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Happy New Year 2011!

Joulu meni ja vuosikin vaihtui. Täytyy todeta, että vanhana aika suorastaan kiitää. Se saisi pysähtyä paikalleen, että ehtisi miettiä, mikä on seuraava siirto.

Joulu oli ihana.Lasten kanssa pelattiin pelejä ja syötiin yöllä. Valvottiin myöhään ja nukuttiin pitkään. Ihan kuin ennen vanhaan, silloin, kun asuivat vielä kotona. Pikkurakaskin ehti olla yhen yön ja availla kiljahdellen lahjansa. Mitäs se pukki olikaan oikeen tuonut...aika trenditietoinen, kun Hello Kitty-tavaroita oli joka lähtöön vaatteista reppuun :) <3

Vuosi vaihtui läheisen kapakan terassilla palokunnan ampumien rakettien keskellä. Mies oli siellä keikalla. Minä tulin kotiin muutaman kuunnellun kappaleen jälkeen ja istuskelin shamppanjalasillisen kanssa kynttilänvalossa joulujazzia vielä kuunnellen. Ihanan rauhallista!

Tässä joitakin otoksia Joulusta ja Uudesta Vuodesta!



Kuusessa ei muita koristeita valojen lisäksi ollut, kuin näitä ihania palloja.

  Tonttuparaati yläkerran rappujen alapäässä. Takana isoon kaarnaan tehty jouluvalo.

Vanha ikkunanpoka peilin kehyksinä

Pajukaari


Pihavajan Joulu

Ruokailuhuone 31.12.2010 klo 23.55

 
Hyvää Uutta Vuotta 2011!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa, kun kävit! Mikäli jätit kommentin, kiitän siitä :)