maanantai 31. tammikuuta 2011

Suussasulava Sunnuntai!

Eilen oli oikea herkuttelupäivä kaikinpuolin. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi oon leiponu tai tehny jälkkäriä. Kaikki ylimääränen aika, kun tahtoo kulua kaikenmaailman askartelujen ja keskeneräisten käsitöiden parissa. Sunnuntain päiväkahville Suklaapiirakkaa, välissä aprikoosihilloa, päällä tomusokeri-kaakaokuorrutusta ja kookoshiutaleita...naminami.

Viimein päätin ite tehä kasvispihvejä. Keittojuureksia, perunoita ja muita vihanneksia keitettyinä, kanamuna, ruokakermaa, korppujauhoja, yrttisuolaa ja tehosekottimeen kaikki. Öljyn kanssa pyörittelin pihveiksi ja paistelin pikkulettupannulla. Bearnaise-kastiketta tein lisäksi. Ja voin sanoa, että parempia, kun kaupasta ikinä saa.

Miehelle tein karjalanpaistia.

Herne-kiinankaali-lehtisalaattia ja kukkakaali-juusto-suolakurkku-majoneesisalaattia.

Jälkkärinä omena-taateli-mantelipaistosta.

Vaniljakastikkeen kanssa taivaallista.

Onneks näitä kokkauskohtauksia ei tule kovin usein :D


perjantai 28. tammikuuta 2011

Huovutustuloksia!

Pari postausta sitten kokeilin konehuovutusta ja nyt sitten tuloksia. Paljon riippuu pesukoneen pesuohjelmasta ja linkouksesta, millanen lopputulos sitten on. Ja tietenkin myös lankamäärästä...SEKÄ lankamerkistä. Esim, Eskimo huovutuslanka ei huopunut kahdella 60 asteen pesukerrallakaan toisiinsa kiinni, vaan langan riekaleita roikkui irtonaisina siellä täällä JA lankaa oli sentään 100 grammaa. Nyt luulen löytäneeni omalle koneelle sopivan lankamäärän, monta kerää onkin mennyt ihan harjoitellessa.


 Ekana on hyvä tehdä raamit langalla , joiden sisään tekee kuvioita, ruutua, raitaa, siksakkia tai sikinsokin. lankojen päälle voi villoilla muotoilla kuvioita. Mielikuvitus on hyvä kaveri tässä vaiheessa. Mustaa Eskimo-huovutuslankaa pohjana, (kannattaa lukea tämä loppuun, sillä yllätyksiä oli luvassa) valkoista hahtuvaista ja punaista sekä viininpunaista muuta huovutusvillaa, joiden nimeä en nyt muista.Tarkastan asian. Vanha lakana käy hyvin alustaksi. Kannattaa taittaa kahtia ja toiselle puoliskolle sitten sommitella työ.
 
Lankojen päälle muovia, itellä oli iso telkkarin päällä ostettaessa tullut muovipussi, jonka leikkasin kahtia pituussuunnassa, siihen päälle lakanan toinen puolikas.

Päästä kieritetään rullalle mahollisimman tiukkaan ja kuminauholla kiinni. Tämän vielä laitoin sukkahousujen lahkeeseen ja päähän solmu. Sitten koneeseen 60 asteen pesuohjelmalle, kannattaa kokeilla 40 asteella ekana ja jos näyttää siltä ettei huovutusta ole tapahtunut halutun verran, laittaa sitten 60 asteelle.Mukaan voi laittaa pikkupyykkiä tai pyyheliina. Ihan normi pyykinpesujauhetta laitoin sekaan. Mäntysuopanestettäkin olen käyttänyt, vaan en osaa sanoa käykö se kaikille koneille.

Tässä tulos!


Niin....se yllätys..nimittäin Eskimo ei ollutkaan huopunut, joten jouduin laittamaan sen 100 gramman lisäksi vielä 50 grammaa Huopanen-lankaa, että langat olisivat huopuneet toisiinsa kiinni. Varulta lisäsin vielä Hahtuvaista sinne sun tänne n. 50 grammaa eri kuvioina.




 Tässä kaulaliinassa käytin pelkästään Huopanen-lankaa n. 50 grammaa.


Tässä pikkukaulaliinassa on Huopanen-lankaa sekä villajämiä.

 Ohjeita on netti tulvillaan, mutta ite ainakin oon sen huomannut, ettei ne sovi omalle koneelle, vaan se paras tulos tulee kokeilemalla eri lankoja eri lankamäärällä. Siihen, kun vielä lisää erilaisia villoja kuvioiksi, niin lopputulos on monesti arvoitus. Kannattaa rohkeasti vaan kokeilla, hukkaan ei mene mikään työ, vaan aina niille löytyy jokin käyttötarkoitus.Esim. niitä voi leikellä pienempiin kuvioihin, kukkasiksi tai muiksi kuvioiksi ja kiinnittää hakaneulalla puseroon, hameeseen, laukkuun, hattuun...mihin vaan. JA vain kokeilemalla löytyy se oikea lankamäärä ja lämpöaste plus muut tekijät. Valmiin työn voi silittää höyryllä pyyheliinan läpi ja vanuttaa venyttää oikeaan muotoon. Toki heti koneesta otettaessakin voi venytellä! Ja nämä ohjeet on ihan mun omia kokeiluja, ammatti-ihmisiltä löytyy varmaan parempia tietoja :)

Kuvien terävyysaste ei varmasti ihan paras mahollinen ole, MUTTA, mä en vaan osaa käyttää tuota Canonia! Sori!
Mukavaa viikonloppua itsekullekkin!


sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Haikeutta.....

Täysikuu se taas valvottaa. Koko illan olen tehnyt koemuotoisia askarteluja huovutuksesta, niistä myöhemmin lisää. Yritin nukkuakkin, vaan eihän se uni tullut silmään.
Tänään pieni tyttöni täyttää jo 20 vuotta ja mieli on aika haikea, mutta tietysti myös iloinen. Onnea muruselleni <3 Lasten vanhetessa sitä tajuaa oman ikänsä ja sen, miten äkkiä aika on mennyt. Tuntui, kuin vasta olisivat olleet tuossa jaloissa pyörimässä. Ensi kuussa poikakin täyttää jo 25 ja perheen pienimmäinen, mummun piipero 4 vuotta. 
Tämän runon oon kirjoittanut viisi vuotta sitten, nyt se sopii hyvin omiin tuntemuksiin.Kuvan kengät ovat lasten omia, joita oon säilyttänyt koristeena ja tuo ikivanha ihana matkalaukku on miehen isän perintöä.

LAPSENKENGÄT

 Liian lyhyt lasten leikkiaika,
poissa pienten puurosuiden peuhaus.
Koulunkäynnin kapinointi,
teini-ikäisten tukkanuotta.

Pois purjehtivat pienet pallerosi,
matkaavat maailman mantereille,
leveämpileipäisille laitumille,
tulevaisuuden tupahan.

Lentävät lintusten lailla
omaa onneaan onkimaan,
elämän eineksiä etsimään,
muun maan mustikoita maistamaan.

Kopisuttavat kotipihan kurat kengistään,
pihapiirin pölyt polvistaan.
Laittavat lelut laatikkoon,
lapsuuden lukittuun lipastoon.

Jää jälkeen jäähyväisten jättö, joutenolo,
sydämeen sattuva suru
kaipauksen kipeät kyyneleet,
huolesta harmaat hiukset.

Alinomaa ajattelet ainokaisiasi,
puuhaat pakettia postiin.
Hiivit huoneesta huoneeseen,
istut, ikävöit, itket.

Unohtuu uhitteleva uhma,
murrosiän murjotus.
Taivaanisältä toivot tenavillesi terveyttä,
lähetät Luojalle lentopostia:
”Pidä pienokaisteni puolta”.

Heidän huoneissaan haikea hiljaisuus,
täyttämätön tyhjyys.
Lattialla lapsenkengät
unohtunut unilelu.
Päiväkirjan pilvilinnat.

Nyt kömmin yläkertaan kuuman kaakaon ja villasukkien kera, luen muutamia TAITO-lehtiä ja yritän unta paremmalla menestyksellä :D

Ruusuisia unia kaikille -----<---<---@
 

lauantai 15. tammikuuta 2011

Uudet tuulet!

Tammikuu on jo puolessa, toivottavasti tämä loppukuu menee yhtä nopeaan ja alkais kevät pikkuhiljaa häämöttää. Tämä kylmyys rassaa totisesti. Eilen ja tänään on pakkasta ollut kokoajan roimasti, klo 23 mittari näytti jopa -33 astetta. HUI!
Järkikin on jäässä. Tänään ei ole kyennyt mihinkään luovaan, vaikka repullisen uutta tietoa sain tällä viikolla.....

.....nimittäin lähdin opiskelemaan käsitöiden erityistekniikoita. Ja se ON ollut erittäin kiinnostavaa ja ihanaa. Viikko oli huovutusta ja pitänee harjoitella tositositosi paljon, että se tuntuma siihen tulee.

Vesi-saippuamenetelmä on pitkäjänteistä puuhaa - kaulitaan ja käännetään, vähänku wiinereitä leipois :D
Mutta niin haastavaa ja siinä kyllä saa toteuttaa itseään ja mielikuvitustaan rajattomasti. Eilen huovuttelinkin yhteen asti yöllä, mutta vähän oli rajalliset nuo ideat, kun ei tullut hankittua enemmän villoja kotiin. Kokeilin semmosta 3D työtä, jota opettajamme näytti.Ei se nyt kyllä oikeen samalta näyttänyt, mutta ei piä lannistua, harjoitus tekee mestarin. Neulahuovutus onkin helpompaa ja sillä saa äkkiä jäljen näkyviin.

Tässä kuvat ensitekeleestä vapaalankahuovutuksesta. Kotona piti kokeilla ennen kurssia. Sen piti olla kaulaliina, mutta lankaa laitoin liian paljon(huopanen) ja siitä tuli liian jäykkä. Seuraavaan tajuan laittaa vähemmän. Muuten tuo menetelmä on ihana ja sillä saa monenkirjavia töitä. Kerrassaan palan halusta päästä kokeilemaan, kunhan pääsen ekana lankakauppaan.



Ja tuunausta kotona...ananaspurkista tehty nuppineulatyyny.


Mies osti tuommosen romanttisen näköisen ompelulaatikon. Mukana ihastuttavia yksityiskohtia. Siihen sopiikin kaikki muut välineet paitsi kankaat ja ompelukone :) Ihan tarpeeseen tuli.


Ja lopuksi merisuolakuppina toiminut retroinen emalimuki. Itekkin tuommoisesta ryystänyt maitoa pikkuipanana. Tuon löysin muutamalla eurolla SPR:n kirpparilta.

Pitänee toivotella kauniita ja lämpösiä unia sekä mukavaa alkavaa viikkoa. Toivotaan, että se aurinko paistaisi enemmän ja veisi kaamosmasennusta mennessän. Ja että tuo pirun pakkanen jo hellittäisi.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Happy New Year 2011!

Joulu meni ja vuosikin vaihtui. Täytyy todeta, että vanhana aika suorastaan kiitää. Se saisi pysähtyä paikalleen, että ehtisi miettiä, mikä on seuraava siirto.

Joulu oli ihana.Lasten kanssa pelattiin pelejä ja syötiin yöllä. Valvottiin myöhään ja nukuttiin pitkään. Ihan kuin ennen vanhaan, silloin, kun asuivat vielä kotona. Pikkurakaskin ehti olla yhen yön ja availla kiljahdellen lahjansa. Mitäs se pukki olikaan oikeen tuonut...aika trenditietoinen, kun Hello Kitty-tavaroita oli joka lähtöön vaatteista reppuun :) <3

Vuosi vaihtui läheisen kapakan terassilla palokunnan ampumien rakettien keskellä. Mies oli siellä keikalla. Minä tulin kotiin muutaman kuunnellun kappaleen jälkeen ja istuskelin shamppanjalasillisen kanssa kynttilänvalossa joulujazzia vielä kuunnellen. Ihanan rauhallista!

Tässä joitakin otoksia Joulusta ja Uudesta Vuodesta!



Kuusessa ei muita koristeita valojen lisäksi ollut, kuin näitä ihania palloja.

  Tonttuparaati yläkerran rappujen alapäässä. Takana isoon kaarnaan tehty jouluvalo.

Vanha ikkunanpoka peilin kehyksinä

Pajukaari


Pihavajan Joulu

Ruokailuhuone 31.12.2010 klo 23.55

 
Hyvää Uutta Vuotta 2011!