Viime viikkoina on sattunut ja tapahtunut monta asiaa, joissa olisi voinut käydä huonosti, mutta suojanamme on ollut enkeli tai useampiakin. Aina olenkin uskonut niiden suojelukseen, jo lapsesta asti, enkä ikinä lakkaa uskomasta. Siksi keräänkin niitä ja asettelen ympäri taloa.
Vähän tekstiä, mutta kuvia senkin eestä. Seuraavista uusista kuvista ei sitten olekkaan tietoa, kun kamera tuli tiensä päähän. Eikä ollut montakaan vuotta vanha. Se taisi olla se kolmas vempele, kun ei kahta ilman kolmatta. Ensin meni telkkari, sitten mikro ja nyt tuo. Tätä nykytekniikkaa. Ennen kaikki kesti vuosikymmeniä....ennen kaikki taisi olla muutenkin paremmin.
Tervetuloa uudet lukijani, toivottavasti viihdytte :)
Tähän loppuun runoni vuosien takaa.
Poika ja Enkelin siipi
Poika niin onneton
lampun alle kulki.
Maailma niin julma
silmänsä hän siltä
sulki.
Ei nähnyt tähdenlentoa
eikä kättä Luojan.
Ei enkeliä hentoa
onnentunteen tuojan.
Kuutamokin kajon heitti
suoraan pojan rintaan.
Murheet ilollansa
peitti
hymyn nosti pintaan.
Kohta pois jo poika
hiipi
ilman maailman vihaa.
Olkapäillä enkelin
siipi
kohti omaa pihaa.
Suojaisaa loppuviikkoa!
•.¸¸.•´¯`•.♥.•´¯`•.¸¸.• •.¸¸.•´¯`•.♥.•´¯`•.¸¸.• ☆☆
Ihana kuulla, että Jumala on varjellut. Mekin olemme saaneet sitä konkreettisesti kokea monta kertaa.
VastaaPoistaNykytekniikka tosiaan on mitä on... Ostin sähkövatkaimen joskus 2005, se kesti noin puoli vuotta. Päädyin takaisin häälahjavatkaimeen 90-luvulta. Se teki lopullisen tiltin vasta tässä vuoden sisään kestettyään n.15vuotta. Päädyin käyttämään vatkainta 70-luvulta...
Toivottavasti saat uuden "kuvainvempaimen" pian:). Vastailin muuten blogissani kommenttilootassa taustanvaihtoon.
Enkeleitä kerään minäkin kotiimme ja myös lapsesta asti olen niihin uskonut.
VastaaPoistaNo nyt sitten on se kolmaskin hajonnut...toivoa sopii, että se riittää...☺
Kiitos Vintage-S, niin se on, että vanhassa vara parempi :) Olisipa meilläkin joku vanha kamera, jonka voisi jouluksi ottaa käyttöön, mutta ei. Harmittaa kyllä vietävästi ellei saa minkäänlaisia kuvia joulusta..se olisikin ensimmäinen kerta 20 vuoteen... Käynkin katsastamassa vastauksesi :)
VastaaPoistaIrmastiina, enkeleitä ei ole koskaan liikaa, vaikka niitä alkaa olemaan jo joka ikkunalaudalla, hyllyllä ja kaapin päällä. Tulevaisuudessa toivon lasiovellisen kaapin, jonka voin kerätä täyteen :)
Kai sitä joku raja noiden laitteiden särkymisillekkin on :)
Mukavaa loppuviikkoa teille :)
Kaunis runo ja ihania enkeleitä. :)
VastaaPoistaKiitos käynnistäsi ja kommentista :)
VastaaPoistaUutena lukijana tänne eksyin, kaunis blogi :)
VastaaPoistaTäytyy liittyä lukijaksi.
Kiitos "Almalle". Kävin kurkkimassa myös sinun blogiisi :)
VastaaPoista