perjantai 24. elokuuta 2012

Sumuinen fiilis!

Hieman on tämän aamun kaltainen olotila sielussa.
Haikea ja surullinen, silti ihanan odottavainen, että se aurinko sieltä usvan takaa alkaa paistamaan.
Vaikka usva ja sumu onkin ihanaa pelloilla ja järven yllä.
Lähinnä kuvastaa sitä, että eilen oli viimeinen työpäivä ihanassa työpaikassa.
On tunne, kuin ois pudonnut tyhjän päälle, lysähtänyt kasaan, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Itku polttaa kurkussa. Poika osasi sanoa osuvasti, oli iteltäänkin loppunut monen vuoden työsuhde "Kuin toisesta kodista lähtisi" Mulla ei kestänyt, kuin vuoden, mutta tuntuu, kuin olisin ollut siellä kauemmin.
  Todellakin, toisesta kodista!
                                            
Oikeastaan minkään edellisten työsuhteiden loppuminen ei ole tuntunut yhtä haikealta.Pitäisi päästää kyyneleet valumaan ja itkeä kunnolla, että tuo möykky rinnasta lähtisi. Ehkäpä lähden uimaan tuonne sateeseen, järvessä, jos missä mieli paranee :)

Noh verstaan ovi käy nyt entistä useammin. On aikaa askarrella sitäsuntätä, alottaa uusia projekteja ja testailla uusia menetelmiä. ja mikä parasta, saaha mummun rakas piipero luokseen useammin<3

Maaritin tunnustus ilahduttaa kuitenkin, KIITOS :) Laittelen sitä eteenpäin tässä viikonlopun aikana.

5 kommenttia:

  1. Harmillinen juttu tuo , ja vielä näin syksyllä kun mieli vetää muutenkin haikeeksi kesän loppuessa.
    Hyvä puoli on se että sulla on muuta ajateltavaa siellä verstaan puolella :)
    Ei muuta kun järveen vaan ...( siis uimaan , hih )
    Ihanaa alkavaa viilonloppua , ja voima haleja , kylläkin vaan näin koneen välityksellä

    Terv. Maarit

    VastaaPoista
  2. Voi kun kurjaa, että työt loppuu.. niiiin harvoin löytää työpaikan joka on unelmien työpaikka! Jospa tämä olisi jonkun toisen alku :)

    Usvaiset aamut on kauniita!

    VastaaPoista
  3. Tällä hetkellä on monella samanlainen tilanne...työt loppuvat.
    Tuntuu, hurjalta ajatella, miten Suomessa kaikki ajetaan alas ja viedään halvempiin maihin.
    Millä ihmiset meidän jälkeemme elävät...mitä työtä tekevät...eikä ole mitenkään kaukana tuo aika, vaan jo nykyinen nuoriso saa ihmetellä, mitäs sitä isona tekisi.

    VastaaPoista
  4. Voin hyvin kuvitella tunteen.Pääsin tänä ja viime vuonna kyläileen ko.laisessa työpaikassa.

    Mukavaa syksyn alkua :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos lohduttavista ja kannustavista kommenteista ♥

    maarit, verstaan ovi onneksi on auki. Syksy on kyllä pahinta aikaa jäädä työttömäksi, mutta uskon selviäväni :)

    Karoliina, toivon ja uskonkin, että vanhan loppu on uuden alku :)

    Irmastiina, se on tätä suomen lainojen maksua, avustuspaketteja muihin maihin yms. Jotenkinhan ne on maksettava. Siksi karsitaan kaikista palkoista, tukiloista, veroja nostetaan, kilometrikorvaukset alennetaan ynnämuuta. Todellakin huolissaan kannattaa olla nuorison puolesta.

    Sanna-Mari, paikka oli todellakin ihana kaikkineen juttuineen. Tietysti pelkästään ne tuotteet, mutta myös ne kurssit, taidepajat yms ja vielä, kun työkaverit olivat niin ihania plus ne eläkeläisnaiset, jotka kävivät kutomassa. Tuli tutustuttua ihaniin ihmisiin sen vuoden aikana.

    Mukavaa elokuun loppua teille kaikille ♥♥

    VastaaPoista

Mukavaa, kun kävit! Mikäli jätit kommentin, kiitän siitä :)