Jäin koukkuun tuohon steariininsulatukseen ja pitihän sitä alkaa leikkimään
kaikenlaisilla tekeleillä.
Löysin alumiinisia leivosvuokia ja testasin niillä ensin. Kuivatun ruusunnupun pistin ensin ja sulaa steariinia päälle. Näitä oli enemmänkin, mutta annoin miniälle sekä mummun pikkuharakalle.
Tämä on vessassa, tuoksuu mustikalle.
Nälkä kasvaa syödessä, tein matalan kakun. Sisällä on ruusunlehtiä.
Ja korkeammankin kakun. Näissä meni neljä päivää, kun tein kerroksittain ja annoin edellisen kerroksen kovettua kunnolla.
Pöytä on katettu :)
Nuo metalliset kakkuvuoat oon saanu ystävältä, joka löysi ne roskiksesta. Niissä on sitä ihanaa vanhaa nostalgisuutta.
Pieniä täytyy tehä lisää tuoksukynttilöiden lopuista, sillä niistä leijuu ihana tuoksu ohikulkiessa. Niitä voi ripotella ympäri huushollia :)
Ulkona on järkyttävä keli. Käperryn sohvannurkkaan, kietoudun paksuun huopaan, laitan villasukat jalkaan ja avaan suklaalevyn. Sytytän tietenkin pari kynttilää ja kuuntelen, kun tuuli ulvoo nurkissa ja sade piiskaa ikkunoita.
Muutenkin mulla on kissanpäivät, kun kummipoika tulee tekemään ruokaa.
Sain myös ihanan kukkakimpun häneltä <3
Muutenkin mulla on kissanpäivät, kun kummipoika tulee tekemään ruokaa.
Sain myös ihanan kukkakimpun häneltä <3
Lämmintä päivänjatkoa teille lukijani!
Tosi hienoja!!!
VastaaPoistaKiitos Irmastiina :)
PoistaOhhoh, onpas hauskoja - ja nuo kakkuvuoat ovat aivan superhyperhuippuja - ihanii.. Mulla kuola valuu, varmasti kävisin maistelee jos mulle ei kerrottais et ne on steariini-kakkuja.. Ihanaa lököilyä sinulle!
VastaaPoistaHih, tekis mieli maistaa itekki. Kiitos, olikin oiken ihanat löhöilyt...millonka viimeks oon ollenkaan ollu tekemättä mitään. Ja ruoka oli maukasta :)
PoistaKauniit kaukut ja mahtavat vuoat!
VastaaPoistaKiitos Eila :)
VastaaPoista