sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Matsi blogin kanssa!

Tässä iltamassa otin ohilleni tämän blogin ja sen sata ilmettä ehin vaihtaa ennenkuin olin j o t e n k i n tyytyväinen, MUTTA pääasia, että pystyin muokkaamaan ulkoasua. En tiijä mitä tapahtui. Sähläsin asetuksien kanssa jotenkin ja yhtäkkiä huomasin, että pystyn muuttamaan taustakuvaakin. Tuommonen nyt alkuunsa. Jos vielä omasta kuvasta saan tuon headerin ja taustakuvan, niin SITTEN olis jo kohillaan.

Siis hyvänen aika, eikä aikaa mennyt kuin kaks tuntia. Mies oli keikalla ja ootellessa sen paluuta aika näköjään lensi siivillä. No yleensähhän se on, että, kun koneelle istahtaa, niin hups pari kolme tuntia on vierähtänyt siinä netin ihmeitä selatessa.  Senkin ajan ois voinu siivota vaikka komeroita.

Ei ollut nyt muuta kuvaa nakata tähän postaukseen, mutta laitettakoon tuo meijän pystybaarin logo, jonka tässä pari vuotta sitten yhestä juna-asema rakennuksen metiköstä löysin. Siis tuon puun palasen Siihen sabluunakirjaimilla maalsin tekstin ja ledvalot ja ihan aito värilamppukin. Purin tuon lampun sisuksen ja sinne muutama ledvalo tuosta rimpsusta. On meinaan vanhasta sängynpäädystä palanen. Löysin sen koko rungon. Oli kyllä semmonen löytö, että oksat pois. Isoja pultteja, rispaantuneita maalikerroksia ja ihan umpipuuta.

Ei mulla sitten muuta. Kokeilut jatkuu ens viikolla :)
Voikaa hyvin !

8 kommenttia:

  1. Noita juttuja, kun alkaa muuttelemaan, niin aika todellakin menee siivillä...nyt on tosi kiva asu blogissasi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina. Tää löytyi ilmaisista taustakuvista. Mutta, jotenkin niin typerää, kun värimaailmaa ei saa sitten mieleisekseen, jos taustakuvan saakin laitettua. Mutta asennukset jatkuu vielä :)

      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Täähän näyttää mukavalle! Ja tosi hieno toi kyltti! Oot kyllä tosi taitava ja kekseliäs :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi ainakin, kun pelkkä valkoinen :) Hih, kiitos kehuista :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää sekä uusi ilme että kyltti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki. Aloin miettimään, että sehän oli miehen kone, jolla tään uuden ilmeen tein, että syy onkin ollut mun koneessa...tai sitten blogger on tehnyt jotain muutoksia :)

      Mää muuten aina katon tuota sun pikkukuaa ja oon näkevinäni siinä sut hattupäisenä värikkäissä rastoissa :D

      Poista
  4. Selkävoitto:)! Hienolta näyttää tämäkin ja kuva on nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, juu kyllä taisin selättää bloggerin :D Taustakuva on kyllä ihana, mutta tää kirjotusosion väri vähän arveluttava...ei oikeen mikään väri käynyt eikä antanut kaikkia värejä laittaa. Mutta hyvä nänkin :)

      Poista

Mukavaa, kun kävit! Mikäli jätit kommentin, kiitän siitä :)